Kuulovamma

Kuulovamma tarkoittaa kuuloa heikentävää vammaa. Kuulovamman voi aiheuttaa onnettomuus, sairaus, voimakkaalle äänelle altistuminen tai perimä. Kuulovamman aste voi olla lievä, keskivaikea, vaikea tai erittäin vaikea. Kuurous määritellään lääketieteellisesti kuuloelinten aistivammaksi, joka estää puheen ymmärtämisen kuulon kautta.

Kuurot pitävät itseään ensisijaisesti kieli- ja kulttuurivähemmistönä eivätkä vammaisina.[1] Suomessa on Kuuloliiton mukaan arviolta noin 800 000 kuulovammaista henkilöä,[2] joista 4000-5000 osaa viittomakieltä[3]. Kuurojen järjestöjen kuuroiksi kutsumat henkilöt ovat harvoin lääketieteellisessä mielessä kuuroja.

Suomessa syntyy vuosittain enää joitakin kymmeniä kuulovammaisia lapsia. [1] Alle 20-vuotiaita kuuroja viittojia on noin kaksisataa. Äidinkielenä viittomakieltä käyttävien nuorten määrä on vähentynyt jyrkästi, koska suurimmalle osalle kuulovammaisena syntyvistä lapsista asetetaan sisäkorvaistute, jonka avulla he oppivat kuulemaan ja puhumaan.[4]

Aikaisemmin yleinen syy vastasyntyneen kuulovammaan oli äidin sairastama vihurirokko.[5] Täysin kuurojen vähäisen määrän takia Suomessa ei ole enää kuurojenkouluja. [1]

  1. a b c Kuurojen liitto 2019
  2. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi liikenteen palveluista annetun lain muuttamisesta ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi. Kuuloliiton lausunto 9.1.2019. https://www.eduskunta.fi/FI/vaski/JulkaisuMetatieto/Documents/EDK-2019-AK-236970.pdf
  3. Viittomakielet Oikeusministeriö. Viitattu 9.2.2023.
  4. Pahkasalo, Sauli: Suo­ma­lais­ta viit­to­ma­kiel­tä käyt­tä­vien lasten määrä vä­he­nee: "E­del­leen­kin asenne on, että kuu­ro­jen olisi parempi puhua viit­to­mi­sen sijaan" Rantalakeus. 27.9.2020. Viitattu 6.1.2023.
  5. Vihurirokko Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Viitattu 9.2.2023.

© MMXXIII Rich X Search. We shall prevail. All rights reserved. Rich X Search